Etusivu > Ajankohtaista > Isännöintiliiton Kesäseminaarin teemana korjausrakentaminen ja työmaiden turvallisuus

Isännöintiliiton Kesäseminaarin teemana korjausrakentaminen ja työmaiden turvallisuus

Tiedote 9.6.2011

Viidettä kertaa järjestettävässä Isännöintiliiton Kesäseminaarissa keskustellaan tänä vuonna muun muassa korjausrakentamisesta ja työturvallisuudesta. - Turvallisuus työmailla on aina tärkeää, ja korjausrakentamisen yhä lisääntyessä myös isännöitsijöiden on syytä olla ajan tasalla, toteaa Isännöintiliiton kehityspäällikkö Heikki Kauranen.

Kaksi vuotta sitten voimaan tullut asetus rakennustyömaan turvallisuudesta (205/2009) herättää edelleen keskustelua. Asetus velvoittaa rakennuttajan eli esimerkiksi asunto-osakeyhtiön ja isännöitsijän sen edustajana nimeämään jokaiseen rakennushankkeeseen turvallisuuskoordinaattorin hoitamaan tehtäviään. Esimerkiksi putkiremontin yhteydessä rakennuttajan on varmistettava, että turvallisuuskoordinaattori huolehtii rakennuttajan vastuulla olevista turvallisuutta ja terveyttä koskevista toimenpiteistä. Kesäseminaarissa työturvallisuudesta on puhumassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Keijo Päivärinta.

Kesäseminaarissa kuullaan lisäksi asiantuntijoiden luentoja korjausrakentamiseen liittyvistä korjaus- ja energia-avustuksista, korjausrakentamisen hankinnasta sekä urakkasopimuksista ja yleisistä sopimusehdoista.

Lisätiedot

Isännöintiliitto, kehityspäällikkö Heikki Kauranen, puh. 0400 805 421
Isännöintiliito, lakimies Marina Furuhjelm, marina.furuhjelm@isannointiliitto.fi

Isännöintiliitto työskentelee isännöinnin tunnettuuden ja arvostuksen parantamiseksi. Kehitämme isännöintiä ja koko kiinteistöalaa yhdessä jäsenten, asiakkaiden ja palveluntarjoajien kanssa.

Isännöintiliitossa on mukana yli 300 isännöintiyritystä ja 22 yhdistystä. Tämä on yli 2/3 Suomen isännöinnistä ja kattaa 40 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä yli miljoona suomalaista.

www.isannointiliitto.fi
www.kotitalolehti.fi

Julkaistu: 9.6.2011 09:13