Etusivu > Ajankohtaista > Asunto- ja viestintäministeri Kiuru: Energiatehokkuus aina huomioon korjausrakentamisessa

Asunto- ja viestintäministeri Kiuru: Energiatehokkuus aina huomioon korjausrakentamisessa

MInisteri Krista Kiuru puhui Kunnallisten vuokrataloyhtiöiden neuvottelupäivillä asuntotuotannosta ja korjausrakentamisesta. Hän korosti tarvetta lisätä valtion korkotuella toteuttavien ns. normaalien vuokra-asuntojen rakentamista. Lisäksi Kiuru puhui tulevasta korjausurakasta ja energiatehokkuuden huomioimisesta.

Kiuru kiinnitti huomiota valtaisaan korjausurakkaan, joka koskee 1960- ja 1970 -luvulla rakennettuja kerrostaloja. Perusparannuksen tarpeet ovat mittavia etenkin energiatehokkuuden ja väestön ikääntymisen kannalta. - Lähtökohtana tulisi olla, että yhtään taloa ei enää korjattaisi ilman, että otetaan huomioon energiatehokkuuden parantaminen, Kiuru linjasi.

Tulevina vuosina sekä uudis- että korjausrakentamiseen vaikuttaa EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivi. Sen mukaan uusien rakennusten tulee olla lähes nollaenergiarakennuksia vuoden 2020 loppuun mennessä. Julkisia rakennuksia vaatimus koskee jo vuoden 2019 alusta.

Toisen, vielä ehdotuksen tasolla olevan direktiivin mukaan julkisen sektorin omistamia rakennuksia on korjattava joka vuosi määrä, joka vastaa kolmea prosenttia niiden rakennuspinta-alasta. Ajatus on, että julkinen sektori toimisi näin esimerkkinä muille.

Lähde: ympäristöministeriö

Julkaistu: 1.9.2011 17:41