Etusivu > Ajankohtaista > Isännöintiliitto: Taloyhtiön hallitukseen kannattaa lähteä

Tiedote 15.3.2012

Isännöintiliitto: Taloyhtiön hallitukseen kannattaa lähteä

Kaksi miljoonaa suomalaista asuu asunto-osakeyhtiöissä, joissa on kevään yhtiökokouskausi meneillään. Yhtiökokouksen tärkein päätös on hallituksen valinta, koska hallitus johtaa taloyhtiötä yhteistyössä isännöinnin kanssa.

Taloyhtiön hallituksen jäsenen pitää olla kiinnostunut ja yhteistyökykyinen, erityisosaamista ei vaadita. Hallitus on näköalapaikka ja siellä voi vaikuttaa asumisviihtyisyyteen, yhtiön kunnossapitoon ja omaisuuden arvoon. - Vastuuta ei tarvitse pelätä. Käytännössä isännöinti huolehtii, että taloyhtiö toimii, korostaa Isännöintiliiton lakimies Marina Furuhjelm.

Isännöintiliiton tuoreen tutkimuksen mukaan oman taloyhtiön asioista on kiinnostunut 95 % osakkaista. 97 % pitää hallituksen jäsenten työtä tärkeänä. Puheenjohtajan työtä pitävät tärkeänä lähes kaikki eli 99 % osakkaista.

Hallituksen jäsenen työmäärä ei normaalitilanteessa kuormita kohtuuttomasti. Hallituksen kokouksia pidetään vuodessa keskimäärin viisi. Aikaa kokouksiin ja niihin valmistautumiseen kuluu vuodessa noin 15 tuntia. Toisaalta palkkiotkaan eivät päätä huimaa. Keskimäärin hallituksen jäsenen palkkio on vuodessa 315 euroa.

Fakta: Taloyhtiön hallitus

  • Hallituksen valitsee yhtiökokous.
  • Hallituksen tärkein tehtävä on varmistaa, että isännöintipalvelu toimii ja isännöintisopimus on yhtiön tarpeiden mukainen.
  • Hallituksessa on 3-5 jäsentä, ellei yhtiöjärjestys määrää toisin.
  • Kuka tahansa täysi-ikäinen ja luonnollinen henkilö kelpaa hallituksen jäseneksi tai puheenjohtajaksi.
  • Hallituksen jäsenen ei tarvitse asua yhtiössä tai olla yhtiön osakas.
  • Hallitukseen voidaan valita sellainenkin henkilö, joka ei ole yhtiökokouksessa läsnä. Häneltä täytyy kuitenkin selvittää suostumus etukäteen. Ketään ei voi valita tai pakottaa hallitukseen ilman omaa suostumusta.

Lisätiedot

Yhtiökokous-opas kaikille osakkaille
Isännöintitoimialan mielikuvatutkimus (pdf)
Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus (pdf)

Isännöintiliitto

Lakimies Marina Furuhjelm, puh. 050 597 5976
Toimitusjohtaja Tero Heikkilä, puh. 0400 160 342
Tutkimuksista lisätietoja antaa kehityspäällikkö Heikki Kauranen, puh. 0400 805 421

Isännöintiliitto työskentelee isännöinnin tunnettuuden ja arvostuksen parantamiseksi. Teemme työtä, jonka tavoitteena on taloyhtiön sujuva arki, ennakoitavat asumiskustannukset ja huolehtia asunto-omaisuuden arvosta.

Isännöintiliitossa on mukana 400 isännöintiyritystä ja 22 yhdistystä. Tämä on yli 2/3 Suomen isännöinnistä ja kattaa 40 000 taloyhtiötä, joissa asuu 1,5 miljoonaa suomalaista.

www.isannointiliitto.fi
www.kotitalolehti.fi
www.pihaparlamentti.fi

Julkaistu: 15.3.2012 08:00