Etusivu > Ajankohtaista > 23 palokuolemaa tammi-maaliskuussa

23 palokuolemaa tammi-maaliskuussa

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mukaan tänä vuonna kolmen ensimmäisen kuukauden aikana on tulipaloissa kuollut 23 ihmistä. Näistä 11 tapahtui omakotitaloissa, 9 kerrostaloissa sekä 1 rivi- ja muissa pientaloissa. Kuolleistä 40 prosenttia oli vähintään 65-vuotiaita.

SPEKin mukaan kaikkiin asuinrakennuksiin tarvitaan automaattiset sammutuslaitteistot. Sprinklerit ovat tänä vuonna auttaneet kahden ihmishengen pelastamisessa kahdessa eri tulipalossa. Sprinklereitä on yhä enemmän erilaisissa ikäihmisten asumiseen tarkoitetuissa rakennuksissa, joihin ne on asennettu paloturvallisuuden parantamiseksi.

Viime vuonna vastaavaan aikaan palokuolemia oli 17.

Lähde: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Julkaistu: 3.4.2012 09:38