Etusivu > Ajankohtaista > Lähiö 2072 on asukaslähtöinen yhteistoimintamalli lähiöiden kehittämiseen

Lähiö 2072 on asukaslähtöinen yhteistoimintamalli lähiöiden kehittämiseen

Lähiö 2072 - Matka kaupunginosan radikaaliin kehittämiseen -hankkeessa luodaan yhteistoimintamalli, jonka avulla lähiöitä kehitetään vastaamaan paremmin asukkaiden ja kestävän kehityksen asettamia vaatimuksia. Samalla ideoidaan uusia palvelu- ja liiketoimintakonsepteja, jotka tukevat tavoitteiden saavuttamista.

Lähiöillä on edessään väistämättömiä ja mittavia kiinteistöjen korjaushankkeita, jotka on kyettävä toteuttamaan kustannus- ja ekotehokkaasti. Asukkaat ovat lähiöuudistuksen keskeinen voimavara. Hankkeessa etsitäänkin keinoja, joilla heidät osallistetaan kotialueensa kohentamiseen.

Lähiökehittämisen yhteistoimintamallia kehitetään, testataan ja sovelletaan Suomen suurimmassa kaupunginosassa, Helsingin Mellunkylässä. Malli on kuitenkin sovitettavissa myös muihin suomalaislähiöihin.

Aalto-yliopiston Living Places ja Build Environment Services -tutkimusryhmien, Vahanen-yhtiöiden sekä Helsingin Energian Tekes-rahoitteinen yhteishanke toteutetaan vuosina 2012-2014.

Yhteistyökumppaneina ovat lisäksi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, Helsingin Diakonissalaitos, Suomen Kuntaliitto, Suomen Asuntotietokeskus, Vetoa ja Voimaa Mellunkylään sekä Wiktio Oy.

Lisätietoja:
Lähiö 2072 -yhteishankkeen blogi: https://blogs.aalto.fi/lahio2072/
Tutkimusprojektin esittely Tekesin verkkosivuilla: http://www.tekes.fi/ohjelmat/Tila/Projektit?id=10621506

Lähde: Aalto-yliopisto

Julkaistu: 16.7.2012 11:25