Etusivu > Ajankohtaista > Muutoksia perintälakiin

Muutoksia perintälakiin

Perintälakiin ollaan tekemässä muutoksia, joiden tavoitteena on täsmentää hyvää perintätapaa ja estää perintäkulujen muodostuminen kohtuuttoman suureksi velalliselle. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan viimeistään maaliskuussa 2013.

Osa lakimuutoksista koskee vain kuluttajasaatavia. Esimerkiksi kuluttajasaatavan perinnässä kertyneet varat olisi kohdennettava ensisijaisesti perittävälle saatavalle ja vasta sen jälkeen perintäkuluille.

Kuluttajasaatavalla tarkoitetaan sitä saatavaa, jonka elinkeinoharjoittaja perii kuluttajalta. Isännöintiliitto muistuttaa, että kun taloyhtiö perii vastikkeita tai käyttökorvauksia, kyse ei ole kuluttajasaatavasta. Kyse ei ole kuluttajasaatavasta myöskään, kun yksityinen vuokranantaja perii yksittäisiä vuokria. Kun vuokrataloyhtiö puolestaan perii vuokria, on kyseessä kuluttajasaatava. Kuluttajariitalautakunta on katsonut, että taloyhtiö on elinkeinoharjoittaja, kun taloyhtiö perii autotallivuokria.

Isännöintiliitto muistuttaa myös, ettei velallisella ole korvausvelvollisuutta, jos hyvä perintätapa on laiminlyöty.

Perintälain muutokset on koottu jäsensivuille kohtaan Työkaluja isännöintiyritykselle/isännöitsijälle > Laki ja järjestys > Lakimuutoksia.

Lähde: Eduskunta

Julkaistu: 27.11.2012 10:24