Etusivu > Ajankohtaista > Motiva: Mistä löytyy Vuoden uusiutuva energiateko 2013?

Motiva: Mistä löytyy Vuoden uusiutuva energiateko 2013?

Motiva palkitsee tänä vuonna kolmannen kerran Vuoden uusiutuvan energiateon. Nyt haetaan asuinrakentamisen edelläkävijöitä, jotka suunnittelevat tai saneeraavat asuinaluetta tai yhdyskuntaa.

Palkittavia etsitään kahdessa sarjassa:

  1. Suunnitteilla oleva asuinalue tai yhdyskunta, jossa on tavoitteena käyttää monipuolisesti uusiutuvaa energiaa ja älykkäitä energiaratkaisuja ja josta on neuvoteltu jo kunnan kaavoittajien kanssa.
  2. Asuinalue tai yhdyskunta, jonka energiaratkaisuja kehitetään uusiutuvan energian ja älykkäiden ratkaisujen suuntaan.

Palkittavana voi olla kunta, yritys tai yksityisten henkilöiden ja asuinyhtiöiden muodostama hanke.

Työ- ja elinkeinoministeriö rahoittaa Vuoden uusiutuva energiateko -palkitsemisen. Tänä vuonna palkintona voidaan maksaa enintään 10 000 euron arvosta palkitun hankkeen suunnittelu- tai toteutuskuluja.

Kilpailuun voi ilmoittautua mukaan Motivan www-sivuilla olevan lomakkeen kautta 31.8.2013 asti: Uusiutuva energiateko -kilpailu

Voittaja julkistetaan lokakuussa Energiansäästöviikolla.

Lähde: Motiva

Julkaistu: 13.5.2013 16:08