Etusivu > Ajankohtaista > SPEK: Tulipaloissa kuolleita 21 vähemmän kuin viime vuonna

SPEK: Tulipaloissa kuolleita 21 vähemmän kuin viime vuonna

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) ennakkotietojen mukaan tulipaloissa on lokakuun loppuun mennessä kuollut 44 ihmistä. Heistä kolme menehtyi lokakuun aikana. Palokuolemia on tänä vuonna sattunut huomattavasti edellisvuotta vähemmän.

SPEKin seurannan mukaan tämän vuoden palokuolleista 28 on miehiä, ja viiden sukupuoli ei ilmene mediatiedoista. Tänä vuonna palokuolemia on ollut 21 vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Kynttilöitä ei saa koskaan jättää yksin palamaan

Pimenevissä syysilloissa yhä useampi käyttää kynttilöitä tunnelman luojina. Kynttilän liekki on avotuli ja siksi arvaamaton. Yksinään palamaan jätetty kynttilä voi aiheuttaa koko kodin tuhon. SPEK muistuttaakin, että kynttilöitä tai ulkotulia ei saa jättää palamaan valvomatta.

Myös alkava pikkujoulukausi tuo omat haasteensa paloturvallisuuteen. Yömyöhään kotosalla valmistettu ruoka on yksi yleisimmistä tulipalojen syttymissyistä. Väsynyt juhlija saattaa nukahtaa ennen kuin ruoka on lämmennyt. SPEK kehottaa varaamaan kotiin yöpalaa, joka maistuu kylmänäkin.

Lähde: SPEK

Julkaistu: 13.11.2013 16:36