Etusivu > Ajankohtaista > Isännöintiliitolla syvä huoli taloyhtiöiden tulevaisuudesta

Tiedote 4.9.2014

Isännöintiliitolla syvä huoli taloyhtiöiden tulevaisuudesta

Isännöitsijöiltä jää yhä vähemmän aikaa taloyhtiöiden pitkäjänteiseen johtamiseen, kertoo uusin Isännöinnin ammattilaiset -tutkimus. Työn vastuullisuus kasvaa samalla kun isännöitsijöitä tarvitaan lisää. - Suomalaisten suurin omaisuuserä on heitteillä. Isännöitsijä on kuitenkin asunto-omaisuuden keskeisin vartija. Yksi isännöitsijä hoitaa vähintään 50 miljoonan euron asuntosalkkua, sanoo Isännöintiliiton kehityspäällikkö Heikki Kauranen.

Isännöitsijä tekee töitä keskimäärin 43,2 tuntia viikossa. Työaika on noussut vuodesta 2007 liki kahdella tunnilla viikossa. Vuonna 2010 viikoittainen työaika oli melkein tunnin lyhyempi kuin nyt. Silti puolet vastaajista kokee, ettei taloyhtiöiden strategiseen johtamiseen ole riittävästi aikaa. Samalla puolet kertoo, ettei pysty laskuttamaan asiakkailta kaikkea heille tehtyä työtä.

- Taloyhtiöiden asukkaat eivät tunne isännöintipalvelua ja haluavat sen mahdollisimman halvalla. Isännöintiyrityksissä pitäisi paremmin panostaa siihen, että osakkaat ja asukkaat ymmärtäisivät, mitä isännöitsijän työhön kuuluu. Isännöintipalvelu on tällä hetkellä yksinkertaisesti liian halpaa, sanoo Isännöintiliiton kehityspäällikkö Heikki Kauranen.

Kolmannes isännöitsijän työajasta käytetään päivittäisiin asiakaskontakteihin: puheluihin, sähköposteihin ja tapaamisiin. Muita työtehtäviä ovat hallinnolliset kokoukset, korjaushankkeiden johtaminen ja läpivienti, palvelujen hankinta asiakkaille ja asiakkaiden talouden johtaminen. Isännöitsijät kokevat, että asukkaiden sosiaaliset ongelmat ovat taloyhtiöissä kasvaneet.

Vaikka ammattitaidon kehittämistä ja ylläpitämistä pidetään tärkeänä - niin urakehityksen kuin työn mielekkyyden näkökulmasta, joka kolmannen mielestä siihen ei ole riittävästi aikaa. Isännöitsijän työaika kasvaa vuosi vuodelta, eivätkä isännöitsijät pysty enää aina palvelemaan asiakkaitaan laadukkaasti.

- Laadukkaan palvelun tarjoamiselle ei kuitenkaan ole vaihtoehtoa. Suorituksen johtamista ja oman toiminnan tehostamistakin voi opetella. Hyvällä neuvottelu- ja myyntiosaamisella lisääntynyttä työmäärää kyetään viemään paremmin hintoihin, sanoo kehityspäällikkö Virpi Slotte Kiinteistöalan Koulutussäätiöstä.

Faktat tutkimuksesta

Isännöinnin ammattilaiset on isännöintialan valtakunnallinen kokonaisselvitys. Tutkimus on aikaisemmin tehty vuosina 2007 ja 2010. Tutkimuksen toteutti Promenade Research Oy ja sen rahoitti Kiinteistöalan Koulutussäätiö (Kiinko). Tutkimukseen vastasi 546 isännöintityötä tekevää ammattilaista.

Isännöinnin ammattilaiset 2014 -tutkimuksen keskeiset tulokset on esitetty raportissa (pdf).

Faktaa isännöintialasta

Hyvä isännöinti tekee 2,7 miljoonan suomalaisen asumisen arjesta sujuvaa. Isännöintipalvelua tuottaa 700 isännöintiyritystä. Isännöintialalla työskentelee kaikkiaan 2 500 isännöitsijää ja yhteensä 5 000 asiantuntijaa.

Lisätiedot

Isännöintiliitto, kehityspäällikkö Heikki Kauranen, p. 040 080 5421
Kiinteistöalan Koulutussäätiö, kehityspäällikkö Virpi Slotte, p. 0400 641 007

Hyvä isännöinti kannattaa.

www.isannointiliitto.fi
www.kotitalolehti.fi
www.pihaparlamentti.fi

Julkaistu: 4.9.2014 13:20