Etusivu > Ajankohtaista > Isännöintiliitto tutkii putkiremontit perusteellisesti

Isännöintiliitto tutkii putkiremontit perusteellisesti

Miten putkiremonttien hinnat ovat kehittyneet vuodessa? Entä miten hankkeet ovat onnistuneet? Vuosittainen Isännöintiliiton Putkiremonttibarometri käynnistyy tällä viikolla.

Isännöintiliiton Putkiremonttibarometri 2014 -tutkimus käynnistyy tällä viikolla. Tutkimuksessa selvitetään isännöitsijöiden kokemusta putkiremonteista, niiden toteutustavoista ja toteuttajista. Tulokset julkistetaan marraskuun lopussa.

- Putkiremontti tehdään, kun kerrostalo on 30-50 vuoden ikäinen. Ikähaarukkaan mahtuu noin 500 000 asuntoa, joissa asuu noin miljoona suomalaista. Lähes joka viides suomalainen kokee siis putkiremontin lähimmän parinkymmenen vuoden aikana, sanoo Isännöintiliiton kehityspäällikkö Heikki Kauranen.

Isännöintiliitto on tehnyt vuosittaista Putkiremonttibarometria vuodesta 2006. Tutkimus tuottaa ainutlaatuista seurantatietoa putkiremonttien päätöksenteosta, menetelmistä ja hintatasosta. Kyseessä on tarkin putkiremonttien anatomiaa Suomessa selvittävä tutkimus.

Tutkimuskyselyn saa yli 1 700 isännöitsijää.

Valtakunnallisessa tutkimuksessa ovat mukana Isännöintiliiton lisäksi edustava joukko Suomen keskeisiä putkiremonttialan toimijoita:

Consti Talotekniikka Oy
LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry
NewLiner Oy
Picote Oy ltd.
Pipe-Modul Oy
Prolinesystems Relining Oy
Suomen Putkisto Palvelu Oy

Lisätiedot

Isännöintiliitto, kehityspäällikkö Heikki Kauranen, p. 040 080 5421

Putkiremonttibarometrit 2011-2013

Isännöintiliitto jakaa tietoa isännöinnistä ja taloyhtiöasumisesta. Isännöinti pitää huolta 2,7 miljoonan rivi- ja kerrostaloissa asuvan ihmisen kodista ja siihen sidotun omaisuuden arvosta. Isännöintipalvelua tuottaa 700 isännöintiyritystä.

Julkaistu: 22.10.2014 09:42