Etusivu > Ajankohtaista > Kotitalo-lehti: Isännöitsijät tekevät usein palkkaansa enemmän töitä

Kotitalo-lehti: Isännöitsijät tekevät usein palkkaansa enemmän töitä

Asuinkiinteistöjen ylläpidon kustannukset ovat tilastojen mukaan nousseet viime vuosina merkittävästi, mutta isännöinnin hinta polkee paikallaan. Yhtälö on käymässä mahdottomaksi, sillä isännöitsijöiden työmäärä ja vastuut lisääntyvät jatkuvasti.

Tilastokeskuksen Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksin mukaan kiinteistön ylläpidon hinta on noussut 2010-2013 välisenä aikana yhteensä 15,5 prosenttia. Yksistään vuoden 2013 aikana nousua oli yli viisi prosenttia. Kiinteistöliiton Isännöintipalkkiot 2013 -selvityksen mukaan isännöintipalkkiot ovat puolestaan nousseet samassa ajassa yhteensä 5,7 prosenttia eli keskimäärin 1,9 prosentin vuositahdilla. Tilastojen tarkemmasta erittelystä voidaan päätellä, että kiinteistönhoidossa kaikki muut työvoimavaltaiset tehtävät päihittävät isännöinnin kirkkaasti hintojen nousutahdissa.

Työaika ei ole ilmaista

Isännöintialalla moni tekee työtä enemmän kuin mistä asiakas maksaa. Tällöin vaarana on, ettei isännöintipalvelulle jää resursseja kehittää palvelujaan, ja lopulta asiakas kärsii saamastaan ilmaisesta palvelusta. Painetta isännöinnin hintojen saattamisesta ajan tasalle syntyy nyt monelta suunnalta. - Talokanta vanhenee Suomessa ja isot remontit ovat monissa kiinteistössä jo arkipäivää tai lähivuosien suunnitelmissa. Lisäksi osakkaiden teettämät asuntokohtaiset muutostyöt ovat lisääntyneet, Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä listaa.

Isännöintiyritysten työmäärää ja kustannuksia kuormittavat myös lakimuutokset sekä ulkoa ostettavien palvelujen, kuten it-järjestelmien uusiminen. Oma lukunsa on asukkaiden ikääntymiseen ja sosiaalisiin ongelmiin liittyvät kysymykset.

Lue aiheesta lisää:
Isännöintiliiton hallituksen puheenjohtaja Ilkka Saarinen: "Ilmaisen työnteon on loputtava"
Kotitalo-lehti: Säästä ja käytä isännöitsijän aika oikein

Julkaistu: 14.11.2014 14:07