Etusivu > Ajankohtaista > Kotitalo-lehti: Nosta taloyhtiön asuntojen arvoa hyötyviljelmällä

Kotitalo-lehti: Nosta taloyhtiön asuntojen arvoa hyötyviljelmällä

Puutarha- ja viljelmävillitys leviää maailman kaupungeissa, aivan keskustoissakin. Yhdysvalloissa ilmiö on voimistunut jo koko vuosituhannen alun ajan, ja nyt esimerkiksi Etelä-Afrikan Cape Townissa puhutaan "vegoluutiosta". Euroopassa Pariisin katoille aiotaan tuoda satoja hehtaareja kasvitarhoja. Tutkimuksissa viljelyn on todettu lisäävän paitsi asukkaiden yhteisöllisyyttä myös parantavan etenkin lähialueiden naisten hyvinvointia ja nostavan asuntojen arvoa.

Rikollisuus on vähentynyt ja ihmisten ruokavaliot muuttuneet terveellisemmiksi esimerkiksi New Yorkissa satojen kaupunkiviljelmien ansiosta, tutkimukset kertovat.

Viljelmä on halpa keino ehostaa rapistuvaakin aluetta

Viljelmien on todettu nostavan lähiasuntojen arvoa amerikkalaisessa tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin aivan viljelmien lähellä sijaitsevien asuntojen arvoa suhteessa saman alueen kauempana oleviin asuntoihin. Puutarhat ja viljelmät voisivat siis olla melko edullinen ratkaisu myös joidenkin alueiden rapistumiseen ja asuntojen arvon heikkenemiseen. Maailmalla viljelyksiä on istutettu myös hylättyihin rakennuksiin.

Lue lisää...

Julkaistu: 18.11.2014 11:08