Etusivu > Ajankohtaista > REIM Kymi osti Elimäen Tili- ja Kiinteistöpalvelun

REIM Kymi Oy osti Elimäen Tili- ja Kiinteistöpalvelu Oy:n liiketoiminnot

REIM-ryhmään kuuluva REIM Kymi Oy on ostanut Elimäen Tili- ja Kiinteistöpalvelu Oy:n liiketoiminnot Elimäellä ja Korialla.

Liiketoimintakaupan myötä REIM Isännöinti otti vastatakseen n. 50 isännöintikohteen hoidon 1.1.2015 alkaen ja samalla yli 200 tilitoimistoasiakasta siirtyi REIM Talouden hoidettavaksi.

Elimäen Tili- ja Kiinteistöpalvelu Oy:n toimitusjohtaja Riitta Majoniemen mukaan tehty kauppa vahvistaa yhtiön voimavaroja, kehitystoimintaa ja osaamista, joka puolestaan on yhtiön asiakaslähtöisen toiminnan perustavoitteita. REIM Kymi Oy:n toimitusjohtaja Marko Sipari toteaa lisäksi että paikallisuus korostuu yhtiöiden toiminnassa, samalla kun valtakunnallisen toiminnan vahvuudet pystytään entistä paremmin hyödyntämään niin Elimäellä kuin Koriallakin.

REIM Group Oy:n toimitusjohtaja Saija Toivonen toteaa, että yhtiön strategiana on jatkossakin
laajentaa toimintaansa mielenkiintoisina pitämilleen paikkakunnille.

REIM Group Oy Ltd on isännöinnin, kiinteistövälityksen ja taloushallinnon ammattilaisten muodostama yksityinen ja riippumaton yhteisö, joka on perustettu vuonna 1988, toimien kymmenessä eri kaupungissa Suomessa. Liikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa. Ryhmän pääkonttori sijaitsee Lappeenrannassa.

Julkaistu: 5.1.2015 14:38