Etusivu > Ajankohtaista > Kotitalo-lehti: Vanhukset muuttavat nyt lastensa perässä kaupunkeihin

Kotitalo-lehti: Vanhukset muuttavat nyt lastensa perässä kaupunkeihin

Noin puoli miljoonaa ihmistä muuttaa kaupunkeihin tulevina vuosina, arvioi Pohjola Rakennuksen toimitusjohtaja Juha Metsälä viime viikolla seminaarissa, jossa pohdittiin asumisen tulevaa arvomuutosta eri vinkkeleistä. Muuttoliike johtaa siihen, että yhtiömuotoinen asuminen vain lisääntyy. Kun väki pakkautuu jo valmiiksi tiiviille alueille, maahan tarvitaan lisää kerros- ja rivitaloja.

Samaan aikaan omakotiasumisen suosio on jonkin verran hiipunut taajamissakin. Esimerkiksi Jyväskylässä on rakennettu yhä vähemmän omakotitaloja viime vuosina, Jyväskylän tuleva kaupunginjohtaja Timo Koivisto kertoi. Samalla yli 65-vuotiaan eläkeläisväestön määrä kasvaa liki 300 000:lla vuoteen 2030 mennessä. Yli puolet eläkeläisistä eli noin 700 000 on tuolloin yli 75-vuotiaita.

Lue lisää...

Julkaistu: 20.1.2015 09:53