Etusivu > Ajankohtaista > Kotitalo-lehti: Oikeus nuiji: Yhtiökokous voi päättää samoista asioista useasti

Kotitalo-lehti: Oikeus nuiji: Yhtiökokous voi päättää samoista asioista useasti

Satakuntalaisen yhtiön yhtiökokous antoi vuonna 2003 osakkaalle luvan hakea rakennuslupaa hallitsemalleen rantatontille. Kuusi vuotta myöhemmin yhtiökokous teki uuden päätöksen, jolla rakennusluvan hakemisen ehtoja muutettiin. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden mielestä samasta asiasta ei olisi saanut päättää kahta kertaa, ainakaan ilman asiallisia perusteita. Korkein oikeus oli viime viikon päätöksessään toista mieltä: yhtiökokouksella on valta päättää aiemminkin päättämistään asioista, kunhan ne eivät ole yhtiöjärjestyksen vastaisia.

Korkeimman oikeuden ratkaisu on Isännöintiliiton lakiasiantuntijan, VT Jaana Sallménin mukaan kiinteistöalalla vakiintuneen tulkinnan mukainen.
- Oikeastaan on aika jännä, että näinkin päivänselvä asia on päätynyt korkeimpaan oikeuteen asti, ja että kaikki oikeusasteet päätyivät asiassa vähän erilaiseen lopputulokseen, Sallmén sanoo.

Lue lisää...

Julkaistu: 17.3.2015 11:59