Etusivu > Ajankohtaista > Kotitalo-lehti palkittiin vuoden 2014 asiakaslehtenä

Kotitalo-lehti palkittiin vuoden 2014 asiakaslehtenä

Isännöintiliiton julkaisema Kotitalo-lehti on valittu Aikakauslehtikilpailu Editissä vuoden 2014 asiakaslehdeksi. Voitto ratkesi torstai-iltana Aikakausmedian gaalassa Helsingissä.

"Uudistus on tuonut näkyvästi uutta otetta asiakaslehteen. Hauska, persoonallinen ja jopa kansainvälinen lehti, jonka sisältö on jämäkkää, uskottavaa, kiinnostavaa ja relevanttia. Hyötysisältöön keskittyvä, keskusteleva lehti, joka ei turhaan hyssyttele. Palapelimäinen taitto sopii silmäilevään lukutapaan, ja kuvitus sekä infografiikan käyttö on luontevaa, aiheisiin istuvaa", raati perusteli.

- Olemme erittäin ylpeitä, ja tämä kannustaa kehittämään Kotitaloa edelleen. Jatkamme uudenlaisien palvelusisältöjen tuottamista taloyhtiöiden parhaaksi entistä tarmokkaammin. Voitto velvoittaa olemaan paras, ja siksi lukijakin hyötyy tästä palkinnosta, Kotitalon päätoimittaja Anna Karismo kiittää.

Isännöintiliiton kustantama Kotitalo uudistettiin perusteellisesti keväällä 2014 yhdessä suunnittelutoimisto BOTH:n kanssa. Lukijat ovat olleet tyytyväisiä ja tilaajamäärä kasvaa.

- Meillä on hyvä tiimi ja toimituksen apuna on paljon alan huippuasiantuntijoita. Kaikilla on palo kehittää ja tehdä jatkuvasti parempaa lehteä, tuottaja Maria Rautio sanoo.

Kotitalo tilataan liki 30 000 talouteen

Kotitalolla on nyt liki 40 prosenttia enemmän tilaajia kuin viime vuoden alussa. Lehti tilataan yli 13 500 taloyhtiöön. Monissa yhtiöissä sen saa koko hallitus - lehti tulee siis lähes 30 000 kotitalouteen.

Aikakauslehtien liiton järjestämä Edit on Suomen arvostetuin vuotuinen lehtikilpailu alan ammattilaisille. Kilpailun tavoite on tuoda esiin huippuosaajia. Vuoden asiakaslehti 2014 -kärkikolmikossa olivat myös FIM- ja Raymond-lehdet.

Edit-kilpailun voittajat

www.kotitalolehti.fi

Julkaistu: 27.3.2015 09:06