Etusivu > Ajankohtaista > Suomen paras taloyhtiön hallitus 2016 löytyy Jyväskylästä

Suomen paras taloyhtiön hallitus 2016 löytyy Jyväskylästä

Suomen paras taloyhtiön hallitus on Asunto Oy Jyväskylän Aatoksenkatu 6:lla Jyväskylässä. Hallitus kehittää asumista ja kiinteistön ylläpitoa strategisesti.

Isännöintiliitto ja Kotitalo-lehti valitsevat vuosittain Suomen parhaan taloyhtiön hallituksen ehdotusten perusteella. Monista kiinnostavista hallituksista, joilla on näyttöä asumisen pitkäjännitteisestä kehittämisestä, palkinnon saajaksi valittiin tänä vuonna Asunto Oy Jyväskylän Aatoksenkatu 6.

Valintaraadin vakuuttivat muun muassa seuraavat perustelut:

  • Taloyhtiöllä on strategia, jota hallitus käyttää ja päivittää vuosittain.
  • Suunnitelmallisella toiminnalla on tuotu säästöjä, varauduttu korjauksiin ja pidetty asumiskulut kohtuullisina.
  • Toimivan roolituksen ansiosta isännöitsijä voi keskittyä kiinteistön ylläpitoon ja juokseviin asioihin itsenäisesti, isoissa päätöksissä käytetään myös asiantuntijoita apuna.
  • Hallituksen ja isännöinnin välillä vallitsee luottamus ja kitkaton vuoropuhelu.

- Jokaisella isännöitsijällä pitäisi olla yksi Aatoksenkatu 6, sanoo ehdotuksen tehnyt isännöitsijä Anni Niemelä Jyvässeudun Kiinteistöpaletti Oy:stä.

Taloyhtiön kolmihenkisen hallituksen puheenjohtajana toimii Raimo Peltovuori. Kirjallinen strategia on hänen mukaansa taloyhtiön johdolle hyvä selkäoja.

- Äärimmäisen monelta turhalta kysymykseltä on säästytty, kun meillä on se yhteinen paperi. On myös tärkeää, ettei paperi jää hyllyyn vaan elää asukkaiden mukana, hän sanoo.

Aatoksenkadun strategiassa mainitaan muun muassa turvallisuus, viihtyisyys ja resurssiviisaus.

- Hallitus on velvoitettu seuraamaan, onko jotain mitä niiden eteen voisi tehdä, Peltovuori havainnollistaa.

Palkittu Asunto Oy Jyväskylän Aatoksenkatu 6:n hallitus taloyhtiönsä edustalla. Hallituksen puheenjohtaja Raimo Peltovuori (vas.) sekä hallituksen jäsenet Risto Kihlström ja Seija Passoja.
Kuva: Tero Takalo-Eskola (Lataa painokelpoinen tiedosto klikkaamalla kuvaa.)

Palkinto annettiin Isännöintipäivillä Jyväskylässä 15.9.2016. Isännöintipäivät on isännöintialan suurin vuosittainen tapahtuma, jonne alan ammattilaiset kokoontuvat kouluttautumaan ja verkostoitumaan.

Isännöintiliitto palkitsee vuosittain alalla ansioituneita isännöintiyrityksiä, isännöitsijöitä ja isännöintitekoja. Suomen paras taloyhtiön hallitus 2016 -kategoriassa etsittiin hallitusta, jolla on strategista ajattelua ja kykyä erottaa isot ja pienet asiat toisistaan. Palkintojen saajat valitsi Isännöintiliiton hallitus yhdessä palkintotoimikunnan kanssa. Palkintotoimikuntaan kuuluivat Isännöintiliiton asiantuntijoiden ohella asuntorahoituspäällikkö Katariina Rautiainen Hyposta ja johtaja Peter Ström Talokeskuksesta.

Lisätiedot ja haastattelut:

viestinnän suunnittelija Meri Siippainen, meri.siippainen [at] isannointiliitto.fi, 050 5522971, Isännöintiliitto
taloyhtiön hallituksen pj. Raimo Peltovuori, raimo.peltovuori [at] pp.inet.fi, 040 5021738, Asunto Oy Jyväskylän Aatoksenkatu 6

Julkaistu: 15.9.2016 15:40