Etusivu > Ajankohtaista > Tehdään tupakkalaista paras mahdollinen

Tehdään tupakkalaista paras mahdollinen

Isännöinnille on luvassa uuden tupakkalain soveltamisohjeita tammikuussa. Viimeinen muutos taloyhtiöitä koskevaan pykälään on vielä eduskunnan käsittelyssä.

Vuoden alusta lähtien taloyhtiö voi hakea kunnalta tupakointikiellon määräämistä huoneistoparvekkeille ja -pihoille sekä jopa huoneistojen sisätiloihin.

Ennen tupakointikieltojen hakemista taloyhtiön täytyy kuulla niiden tilojen haltijoita, joita haettava kielto koskee. Isännöintiliitto on peräänkuuluttanut kuulemismenettelystä selviä ohjeita, jotta turhat riidat vältetään. Eduskunta käsitteleekin vielä taloyhtiöitä koskevan pykälän lisäystä (HE 219/2016), joka määrittelisi riittävän kuulemisen periaatteet.

Isännöintiliitto sorvaa taloyhtiöille tupakointikiellon hakemisohjeita yhdessä Kiinteistöliiton, Kuntaliiton, Helsingin kaupungin ja Valviran kanssa. Ohjeet on tarkoitus julkaista tammikuun puolivälissä. Isännöintiliiton vastuulla on kuvata, miten tupakointikiellon hakeminen taloyhtiössä valmistellaan ja toteutetaan. Tavoitteena on mahdollisimman selkeä prosessi.

Hakemuksen sisältöä säätelee valtioneuvoston asetus, josta Isännöintiliitto antoi myös lausuntonsa marraskuussa. Lausunnon perusteella asetusta tarkennettiin niin, että hakemuksessa tarvitsee ilmoittaa vain yhtiön tiedossa olevat yhteystiedot ja turvakiellot. Isännöinti ei näin voi joutua erikseen selvittämään tietoja, joita esimerkiksi asukas ei ole koskaan ilmoittanut yhtiölle.

Lisätietoa:

Isännöintiliitto, Kiinteistöliitto, Kuntaliitto, Helsingin kaupunki ja Valvira tiedottavat 9.12.2016: Taloyhtiöille työkaluja tupakointikiellon hakemiseen alkuvuodesta

Isännöintiliiton lausunto Tupakka-asetuksesta jäsensivuilla

Tupakkalain asumiseen liittyviä pykäliä hienosäädetään vielä

Tommi Leppäsen kirjoitus Pihaparlamentissa: Tupakkalain tulkinnat antavat yhä odottaa

Julkaistu: 14.12.2016 10:10